sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kun tosi, tosi, tosi huono onni potkii - poikien sairastumisen aiheuttamat kulut koottuna

                              * Varoitus: Tämä juttu on sitten tuhottoman pitkä! *

Luulin, että meillä on taloudellisesti varauduttu pahimpaan mahdolliseen skenaarioon kissojen terveyshommissa.

Jokaisella kissalla on vakuutus. Palkka tulee tilille kuukausittain ja  Mastercard on kukkarossa. Veronpalautuksilla ja lomarahoilla olen saanut hoidettua kaikkien hammashoidot ja vuosittaiset terveystarkistukset. 

Vaan kuinkas sitten kävikään.

29.8.2018 meidän koko jengi kävi vuositarkistuksessa. Se käynti oli alkusoittoa Nisun terveysongelmiin. Börje sairastui jouluaattona ja sitten meillä olikin kaksi huolta aiheuttavaa kattia hoidettavana. Nisun verikokeista vakuutus korvasi 156€, mutta näitä en laske sairauksista aiheutuneisiin kuluihin, kun kumminkin kysymyksessä oli vasta vuosittainen tarkistus. 



HERRA NILSSON

13.9. oli tarkemmat  tutkimukset, Nilsson ultrattiin ja otettiin verikokeet.  Löydöksenä muutoksia suolistosta ja sapesta. Lääkitys aloitettiin heti, tulehdus- ja pahoinvointilääkkettä.
796,03
Maksettavaa: 244,01
vakuutuksen osuus: 552,02



11.10 Käytiin kontrolliultrassa. Sappihommat alkoivat näyttää paremmilta, mutta paksuuntumaa oli edelleen.  
149,51€
maksettavaa 119,13€
Vakuutusyhtiön osuus 30,38

22.10 Nisun kunto romahti. Aamusta lähdettiin taksilla Viikkiin. Pissaamattomuus, kova kuume, sakkaa pissassa, mutta ei kiviä. Nukutus, ultra ja verikokeet. Varisinkin neutrofiiliset valkosolut koholla ja se viittasi tulehdukseen. Epäilynä munuaisaltaiden tulehdus. Aloitettiin antibiootit. Jatkohoito omalla tohtorilla.
485,03€
maksettavaa 157,43€
Vakuutusyhtiön osuus 327,60

8.11. Kontrolliultra. Sappirakko miltei normaali. Mutta! Imusolmuke suurentunut, maksassa muutoksia, kuten ohutsuolessakin. Kissassa on joku krooninen tulehdus ja diagnoosin saamiseksi kissa pitää avata ja ottaa sisäelimistä koepaloja.
400,56€
maksettavaa 145,14€
Vakuutusyhtiön osuus 255,42


1.12 Nilssonin tutkimuksellinen leikkaus. Vihdoin selvisi, että epäilynä on kissojen IBD, eikä mikään sen vakavampi sairaus. Lisää lääkkeitä arsenaaliin.
1379,77 €
maksettavaa 357,62€
Vakuutusyhtion osuus  892,84€.

7.12 Nilsson voi huonosti ->  kissa Felinaan. Onneksi syyksi löytyi kakkavaivat, jotka saatiin kerralla hoidettua klinikan siivottaviksi. Kakkilääkkeitä mukaan ja kotiin.
284,74€
maksettavaa 116,19€
Vakuutusyhtiön osuus 168,55

21.12 Diagnoosi tuli: IBD. Lisäksi löytyi helikobakteeri. Kissa ei käynyt klinikalla, mutta vaivojen hoitoon ostetut lääkeet merkkaan poikkeuksellisesti tähän, koska ne oli todella kalliit.Ei käyntiä kissan kanssa klinikalla.
308,27€
maksettavaa 282,96€
Vakuutusyhtiön osuus 25,21

31.1 + 2.2  Nisun kunto taas huono, sain käynnin Felinaan. Ultra, verikokeet, giardiakoe. Kissalla akuutti maksavaurio ja epäilys toksoplasmoosista. 2.2 tarkistettiin maksa-arvot. Ne olivat laskeneet hyvin. 
794,11€
maksettavaa 794,11€
Vakuutusyhtiön osuus 0,00

13.3. Toksoplasmoosi vahvistus. Kaikille kissoille antibiootit - pelkkä haku klinikalta ei isiis käyntiä kissan kanssa
78,77€
maksettavaa 78,77

Vakuutusyhtiön osuus 0,00



BÖRJE

24.12 Börjen ihmisGranny huomasi, että se ei voi oikein hyvin. Vein Börjen Viikkiin, pissavaivoja. Tarkoitus oli hakea se myöhemmin samana iltana kotiin. Kotimatkalla sain soiton, että kissan tila on todella kriittinen ja sen on jäätävä tehohoitoon.  Virtsakivet olivat tukkineet virtsaputken ja "tuhonneet munuaiset" . Eutanasiaa jouduttiin harkitsemaan.

25.12 Kunto ei juurikaan ollut parantunut, munuaisarvot huiteli edelleen taivaissa vaikka kissa oli nesteytyksellä. Eutanasia oli keskusteluissa mukana, mutta koska arvot oli kumminkin vähän nitkahtaneet alaspäin ja kissa oli virkeä niin virtsakivien leikkauksestakin jo haaveiltiin. 

26.12 Munuaisarvot parantumassa, mutta uutena kuume ja ripuli. Uudet antibiootit.

27.12 Munuaisarvot normaalit, kuume ja ripuli poissa. Kissa leikattiin. Illalla sillä oli taas ongelmia pissaamisen kanssa. Otin yhteyttä Teijaan. 
3291,12€
maksettavaa 2221,12€
Vakuutusyhtiön osuus 1700,00€

28.12 + 29.12  Hain Böön Viikistä, diagnoosi oli tukoksen aiheuttama virtsamyrkytys. Munuaisten vajaatoiminta oli onneksi vain tästä johtuvaa, eikä ne viottuneetkaan pysyvästi.
Hoito jatkui Felinassa kaksi päivää (yöt kotona). Nesteytys, lääkeet, pissojen vahtiminen jne.  Aneeminen.
441,10€
maksettavaa 441,10€
Vakuutusyhtiön osuus 0,00€

5.1 Anemiakontrolli, tilanne parantunut.
131,65€
maksettavaa 131,65€
Vakuutusyhtiön osuus 0,00€

2.2 Virtsahommien kontrolli. Virtsaputki edelleen paksuuntunut ja epäilty pissin bakteeritulehdus.
275,82€
maksettavaa 275,82€
Vakuutusyhtiön osuus 0,00€ 

19.2 Virtsa- ja rakkokontrolli: edelleen paksuuntunut rakon seinämä, pissa siisti.
123,42€
maksettavaa 123,43€
Vakuutusyhtiön osuus 0,00€ 

Seuraava kontrolli Börjellä on 19.3. Nisun kanssa ei tarvitse enää mennä, jollei siis tule jotain uutta ylläriä.

Nilssonin kulut: 4598,02€
Itse maksettava määrä: 2898,02€

Börjen kulut: 4263,12€
Itse maksettava määrä: 2563,12€
Toksolääkkeet : 78,77€
Vakuutus korvannut:  3400,00€ *

Oman pussin menot:  5539,91€ . 

Tähän menessä.  

Börjen kanssa on nyt ainakin toi yksi kontrolli, lääkeruokaa ja Nisullekin pitää lisää pillereitä ostaa. 




Kuluihin olen joutunut a) korottamaan jo olemassa olevan lainan määrää pankista (Nisu) 
b) ottamaan lainan isältäni (Börje). Me siis ollaan siinä mielessä hyvässä asemassa, että apua saadaan lähiperheeltä ja olen vakitöissä = pankkikin antaa lainaa. 

Meillä kävi ihan kamalan huono tuuri. 
Kaksi kissaa sairastuu vakavasti samaan aikaan. 
Jos sairastumiset olisivat olleet eri aikaan, olisi rahatilannekin ollut helpompi. Kenelle vaan voi käydä näin ja kulut voivat olla tähtitieteelliset. Siksi tämä juttu tänne blogiin tuli. 

Kissa ei ole halpa lemmikki ja tarvitsee lääkärinhoitoa siinä missä koiratkin ja muut korkeammalle arvostetut lemmikkieläimet. 

Meidän tilanne helpottaa taas, kun vakuutuskaudet vaihtuvat:
Börje 1.7.2018
Nilsson 1.10.2018

Onneksi on vakuutukset. Siinä on iso ero, maksanko 8500 € vai 5500 € .


* Vuosimaksut vakuutuksessa  n. 200 €/kissa. 

34 kommenttia:

  1. No huh, aika lailla kuluja,mutta toivottavasti kisut nyt voivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on rahanarvokin ihan vääristynyt tällä hetkellä, noi alla 300 euron laskut tuntuvat halvoilta :D
      Me mennään täällä nyt päivä kerrallaan ja voin ainakin sanoa, että tänään on kaverit ollut ok ;)

      Poista
  2. Tsemppiä teille, toivottavasti alkaa helpottamaan eikä tarvitse enään lääkärissä ravata! Itsekin välillä olen rahoittanut eläinlääkäriä ihan urakalla mutta mitä sitä ei rakkaiden kissojen vuoksi tekisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! Nyt meillä on ainakin ollut melkein kuukauden paussi, sekin on jo hieno juttu sen ;)

      En kadu minäkään yhtäkään maksettua euroa, enkä olisi katunut silloinkaan jos oltaisiin jouduttu tekemään se vaikein päätös.

      Poista
  3. Ihan jäätävät nuo kulut ja teidän huono tuuri, mutta onhan ne rakkaita, samat laskut olisin itsekin maksellut vastaavassa tilanteessa. Niin kauan kuin lääkäri sanoo, että kannattaa, yritetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä sitä muuten pysy tuossa huolen keskellä edes mukana niistä kuluista, sitten yhtäkkiä huomaa että sitä on maksanut maailmanympärysmatkan verran tohtoreille ;) Ja sitten toisenkin vastaanvan verran...

      Mutta justiinsa mennyt oikeaan osoitteeseen rahat. Iltaisin, kun mennään poikien kanssa nukkumaan niin kiitän onneani. Ne on mun sydänkäpyset ja ei ole niiden syy, että ovat sairastuneet.

      Poista
  4. Ihan järkyttävät summat.. mutta tottakaihan nekin maksaa kun kyseessä on rakas lemmikki.
    Oon kyllä sitä mieltä, että noihin eläinlääkäri kuluihinkin pitäisi saada joku kohtuus.

    Henna/Näätäklaani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt sitä, että pitäisi tehdä kansalaisaloite : eläinlääkärimaksut verottomiksi.

      Tohtorit on ammatinharjoittajia, heillä on takana pitkä koulutus. En missään tapauksessa ole sitä mieltä, että heidän tulisi tuloistaan joustaa. Valtio, toisaalta, on luonut elänsuojelulakiin momentin jonka mukaan eläimen on saatava lääkärin hoitoa sitä tarvittaessa. Siksi 24 % vero palveluissa on kohtuuton. Ja vaikka toi 24 % pudotus ei nyt mullistavasti summia muuta niin kyllähän se silti jo tuntuisi loppusummissa.

      Kiitos kommentista :)

      Poista
    2. Juu ehdottomasti on ammatinharjoittajien saatava palkkansa, ja ansionsa koulutuksista, ja tärkeästä työstä.

      Olen kanssa samaa mieltä tuosta alvista.
      Me ollaan vielä onneksi selvitty suuremmilta kuluilta tämän fretti lauman kanssa. Suurimmat kulut taisivat olla 2016, kun Aavalta piti ottaa röntgen kuvat.
      Tänä vuonna käyntejä on tullut hieman enemmän, kun muksu tarvitsi implantin n.118e, Aavalla oli BAER kuulotestaus joka oli n. 60e. Oskarilla ilmeni sydämmessä ongelmia ja olin varautunut monen sadan euron eläinlääkäri menoihin mutta yllätykseksi lasku olikin vain n.83e sisältäen lääkkeet moneksi kuukaudeksi ja koko porukan loishäädön. Tuon summan kuullessani mietin hetken mitä eläinlääkärille lopulta summasta jää ei paljoa. Tässä kuussa oli myös Oskarin kontrolli ja papan perustarkastus, jossa kuunneltiin mm. sydän kaiken varalta lasku oli 62e. Ollaan käyty Kulloossa Linnunmäessä. Mielelläni kyllä maksaisin hieman enemmän näistä "pienistäkin" jutuista, kun saa ammattitaitoista palvelua, ja kyseessä on pienklinikka josta saa myös henkilökohtaista palvelua. :)


      Poista
    3. Ihanan kuuloisia summia teillä ;) Nehän on parhaat mahdolliset mainokset pienklinikalle, tuon palvelun lisäksi !

      Poista
  5. Huh huh, luin tämän sairaskertomuksena ja lopusta vasta summat.
    Toivottavasti pojat voivat hyvin. Tsemppiä lainojen lyhentelyyn. Toivottavasti kaikki, ihan kaikki, pysyvät nyt terveinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti meillä on kyllä ollut huolta ja rahanmenoa. Mutta kuten yksi kaveri totesi: " se on halpaa, kun siitä rahalla selvisi." Just niin.
      Tossa Börje tuijottaa ja odottelee raksujaan. Nilsson pohdiskelee, alkaisko taas kiusaamaan Mimmiä. Rakastan <3

      Poista
  6. Olen seurannut tilannettanne sydän sykkyrällä. Eläkeläisen tuloilla minulle teidän tilanne olisi katastrofi. No, on minullakin Mastercard. Mutta onneksi meidän kahdella nykyisellä kissalla on vakuutukset. Toistaiseksi ovat olleet hyvin terveitä.

    Tulee niin voimakkaasti mieleeni oma tilanteeni viiden kissani kanssa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Silloin kotikissoille ei saanutkaan vakuutuksia, ja kahdella eurooppalaiselleni en ollut ottanut. Olivialla oli tuo IBD, joka teillekin on tullut tutuksi, mutta tavallista vaikeampana versiona. Nykyään myös hoidot ja taudin tuntemus ovat varmaan parantuneet. Oliviaa tutkittiin ja hoidettiin lähinnä kortisonilla, suun kautta annettavilla ja myös pistoksina. Kerran Olivia myös avattiin ja katsottiin, mitä sen mahassa oli. Kun Olivia oli 4½, jouduin tekemään raskaan päätöksen Olivian lopullisesta nukuttamisesta kesällä 2000, koska kortisoni ei suun kautta annettavana enää toiminut. Sitä ennen piti joka toinen kuukausi viedä Olivia kortisonipistokselle, vitamiinitankkaukseen ja elvytyshoitoon eli nesteykseen. Lopulta esim. Olivian maksa oli surkastunut. Eurooppalaiskissa Attila sairastui myöhemmin 7-vuotiaana mystiseen oireyhtymään, jota sanottiin hyperestesiasyndroomaksi. Kissa koki oman häntänsä jotenkin hyvin häiritseväksi, ajoi sitä takaa ja pureskeli sen ruville ja verille, tai sitten säntäili häntäänsä pakoon ja kiljui omalle hännälleen. Muuten ihan oma itsensä ja pärjäsi myös muiden kissojen kanssa, ei siis käyttäytynyt häiritsevästi niitä kohtaan. Ja minullekin oli oma kehrääväinen itsensä. Noin puoli vuotta tutkittiin, otettiin näytteitä ja kuvia, kokeiltiin erilaisia lääkityksiä ja hoidettiin. Lopulta Attila ei pystynyt normaalisti edes ulostamaan eikä oikein pissaamaankaan, piti käydä suolen tyhjennyksessä eläinlääkärissä. Tässä vaiheessa oli nostettava kädet pystyyn ja tehtävä toinen raskas nukutuspäätös, syksyllä 2003. Attilan häntävaiva jäi minulle täydelliseksi mysteeriksi. Jälkikäteen minua on vaivannut se, olivatko Olivian ja Attilan sairaudet osittan stressistä johtuvia ja oliko minulla liikaa kissoja liian pienessä asunnossa, viisi kissaa kaksiossa. Olivia ja Attila olivat lauman nuorimmat ja ehkä alttiimmat kissat. Kissalaumani oli jännitteinen, ja varsinkin vanhemmilla kissoillani oli monimutkaiset välit, välillä todellisia rähinöitäkin. Onneksi Olivian ja Attilan sairaudet eivät olleet yhtä aikaa. Pari kertaa viidellä kissallani oli oksennus/riputilauti, joka kävi melkein samaan aikaan kaikki kissat läpi. Sekin oli aika epämukavaa vaikkei hengenvaarallista, ja joiduin kyllä käymään eläinlääkärissäkin. Myös kolmella muulla, vanhemmalla kissallani Sohvilla, Keijulla ja Kesäheinällä oli vaivoja ja sairauksia, kullakin omansa, vaikka ne elivät pitempään. Tutuiksi tulivat mm. anaalirauhasen tulehdus, nisäkasvaimet, nisäkasvainleikkaukset, idiopaattinen kystiitti, ylikova vatsa eli toimimaton suoli (Prepulsid-lääkitys auttoi). Vanhemmiten kaikilla kolmella oli munuaisten vajaatoiminta, Kesäheinällä viimeisinä aikoina myös korkea verenpaine. Periaatteenani oli hoitaa kaikki loppuun tai vanhuuteen saakka niin hyvin kuin pystyin. En koskaan harkinnut yhdestäkään kissastani luopumista, ennen kuin oli pakko. Kun viimeinenkin, rakas Kesäheinä, nukutettiin, olin vuoden verran huojentunut, kun ei tarvinnut hoitaa eikä murehtia, mutta sitten tuli uusi kissakuume. Nyt minulla sitten on Ruska ja Rauha.

    Parempia ja terveempiä aikoja teille! Pidän peukkuja Nisulle, Börjelle ja myöskin Mimmille ja Ellille sekä heidän huoltajalleen Tarulle, että kukkaro ja hermot eivät enää joudu kovalle koetukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula tästä, mielenkiintoista ja sydäntäsärkevää luettavaa !
      Parhaasi mukaan olet kyllä kissat tuolloin aikoinaan hoitanut, sen ajan tietämysten mukaan. Voisin uskoa, että olet ollut jopa edellä aikaasi : hoidattanut IBD:tä ja yrittänyt selvittää Attilan oireita. Moni kissa olisi kiikutettu piikille samantien. Kuten muutkin kissat, kun sairastuvat. Sinä et. Samalla periaattella toimin minäkin täällä ja meillä on puolellemme nykyinen laajempi tietämys kissojen sairauksista ja lääkityksistä.

      Kipeän kissan kanssa on valtava stressi, puhumattakaan sitten sen taloudellisen puolen aiheuttamasta ihan omasta stressistä. Toivon sydämestäni, että Ruskan ja Rauhan kanssa pääset jatkossakin helpolla ja molemmat pysyvät terveinä. Tytöille rapsuja <3

      Kiitos toivotuksista<3 Nyt uskallan jo sanoa sen verran näiden kunnosta, että tänäänkin ovat olleet ihan hyvässä vedossa. Tulevaisuuteen en näe (tosin huomenna kuullaan taas Börjen virtsarakon tämän hetkinen tilanne), joten nautitaan tästä hyvästä päivästä :)

      Poista
  7. Sorry, tuli kyllä ihan ylipitkä kommentti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään sorry ! Ihana kun kerroit teidän tarinan. Näistä on tärkeä puhua, koska yksikään sairastapaus ei ole ainoa ja ainutlatuinen vaan jossain on jollain ollut samoja vaivoja.

      Poista
  8. Tuo teidän epäonni ja siitä seuranneet huolet ja kustannukset on kyllä aivan kohtuuttomia! Onneksi nyt ilmeisesti on ollut vakaampaa, ja toivotaan totisesti sielun pohjasta, että porukka pysyy terveenä.

    Siinä on tosiaan ero maksaako 8500€ vai 5500€, vaikka järkyttävä summa se 5500 euroakin on. Mun tilanteessa ainoa pelastus tuossa kohdin olisi säästötili, joka sekin kyllä menisi pohjia myöten. Luottokortissa ei riittäisi vara alkuunkaan. Olisin toki maksanut itsekin, niissä rajoissa mistä ennenkin olen tainnut mainita: sellaiseen leikkaukseen en olisi lähtenyt, jota varten kissa olisi pitänyt tuoda yliopistolliseen eläinsairaalaan, koska 3h ajomatka on liikaa kipeälle kissalle (ja minulle...). Mutta mitä lähimailla voidaan tehdä, tehdään, jos potilaasta on mahdollisuus saada tehtyä terve kissa.

    Jaksamista hurjasti teille! Supertyypit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mennään täällä nyt päivä kerrallaan ja iloitaan jokaisesta päivästä, jolloin ei ole tarvinnut soittaa lääkäriin huolissaan. Niitä on takana jo aika monta ;)

      Noi on vaikeita päätöksiä noi hoitamisen jatkamiset ja lopettamiset. Jossain vaiheessa, kun summat menee jonkin kipurajan yli niin ei enää voikaan lopettaa, koska sitten on hassannut aikaisemmat tonnit turhaan. On vaan pakko jatkaa. Tosin meillä tuota tilannetta ei ollut, koska tiesin että kuluista tullaan selviämään tavalla tai toisella. Olen melkein kiitollinen, ettei mulla ollut säästöjä, koska jos olisin joutunut kaikki säästöt laittamaan näihin kuluihin...huh. Tälleen lainoja maksellessa tuntuu, että ei ne niin isoja summia ollutkaan ;)

      Kiitos kaverit toivotuksista ♥

      Poista
  9. Kauheita summia; onneksi sinulla oli varaa ja mahdollisuudet pelastaa pojat! Miten voikin tosiaan sattua yhdellä kertaa noin monta epäonnista hommaa. :(

    Meillähän ei vakuutuksia ole, mutta säästötili löytyy. Toivottavasti sitä ei koskaan suuremmin tarvita.

    Onnea vielä hyvästä paranemisprosessista ja tsemppiä jatkoon! Teidän kanssa on nyt koettu vaikka minkälaisia kauhun- ja ilonhetkiä ja toivotaan kovasti, että ne ilot jatkuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan on tällä hetkellä aivan vääristynyt ymmärrys rahanarvosta, kiitos noiden kulujen :D. Mun mielestä on halpaa, jos lääkärikäynti maksaa alle 300 €. Jooei. Ei se ole halpaa ...

      Mä toivon kanssa, että teillä ei säästötiliin tarvi koskea kissien sairasteluiden takia.

      Kiitos toivotuksista, tänään on ollut taas hyvä päivä, ja takana on monen hyvän päivän putki jo ;)

      Poista
  10. Voi hurja! Toivottavasti pysytte ny terveinä. Meilläkin on vakuutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me toivotaan niin tota samaa ! Tosi hyvä, että teilläkin on vakuutukset. Te ootte aika eläväisiä kavereita niin varuilta on kyllä tosi hyvä, että vakuutusyhtiö auttaa jos jotain käy.Jos menee vaix pallo kurkkuun.

      Poista
  11. Huh! Onneksi on vakityö ja läheisiltä saa apua. Itsellä vinkuis kortti ja pankin ovi (tai ei sinne ovesta enää mennä, vaan netissä).
    Nyt peukutamme teille, että kaikki sairaudet pysyisivät oikein kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muo vähän naurattaa jo, kun korotin sitä jo aiemmin otettua pankkilainaa "reilusti", että saadaan kaikki mahdolliset kulut siitä maksetettua. No eipä sit saatu. Onneksi oli apu lähellä tokalla kierroksella.

      Kiitos toivotuksista ♥

      Poista
  12. Luin henkeä pidätellen. Onneksi sulla on back-uppia. Meillä jos olis kaksi supersairasta kissaa, ei olisi muuta (ketään) kuin luottokortti. Nyt toivotaan tilanteen rauhoittuvan ja nopsaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin kiitollinen mun isälle tästä avusta, ei kaikki auttaisi vaikka voisivat.
      Meillä on takana monta hyvää päivää jo, niistä ollaan kovasti kiitollisia ;)

      Poista
  13. Yhdellä sanalla: kauhu. Eläinlääkärimaksujen ALVia pitäisi ehdottomasti laskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Menetys kissoista-pelko tosin menee ton rahan edellä kauhun sijalle 1, mutta kyllä toi raha on vahvasti sijalla 1.5.

      Poista
  14. Miten epäilys toksoplasmoosista heräsi eläinlääkärillä? Mitkä olivat sen oireet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä meidän tarina Tokson tiimoilta: http://triomiumau.blogspot.fi/2018/02/mut-jos-me-kaytaisi-vaikka-felinassa.html
      Lyhyesti sama: Nilsson lopetti syömisen. Eläinlääkärillä sitten tutkittiin ja Maksa-arvo alat oli hurjan korkea 3263 (normaali yläraja 130). Tokso testiin ja se sieltä sitten löytyi. Joillain toksoplasmoosi oireilee ripulina.

      Poista
  15. Oikea superduper huono tuuri. :( Millä todennäköisyydellä näin voi edes käydä? Ihan ehdottomasti ne alvit pitäisi saada pois, noissa teidänkin kuluissa alv n. 2000 €? Ihmiset saa alvittomana jopa fysiopalveluita (mm. hieronta), vähintäänkin kohtuullista olisi saada alvittomaksi lääkäripalvelut myös näille karvaisemmille perheenjäsenille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden sairastelujen kanssa meillä kävi näin, mutta lotossa ei sit noi todennäköisyydet toimi ;)
      Alvit tuli meillä vähän päälle 2000 €,mikä on valtava suuri suuri. Varsinkin siis sellaisesta, mistä laki kumminkin sanoo, että hoidot on tehtävä.


      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)