keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Huvittaisko hei lähteä messuilemaan 10-12.11 ?

Ei voi olla todellista, mutta niin se on taas kissabloggajan tämän vuoden toinen messuviikonloppu korvilla. Uskokaa tai älkää, mä olen vieläkin kaikkien näiden vuosien jälleen ihan innoissani, enkä vähiten Elman takia.



Lemmikkimessut on osa Elma-elämää, eläimiä ja ostoksia tapahtumakokonaisuutta. Konseptia on siis hieman muutettu sitten viime vuoden. Miten se näkyy messuilla, jää nähtäväksi. Lupaan, että tinkimätön ja lahjomaton tutkiva reportterinne tekee kaikkensa tuhlaa rahansa, sössöttelee possuille ja laahustan taas lesona ympäriinsä selvittääkseni mitä on muuttunut. Köh.köh.

Ensin ajattelin kaivella messutärppejä, mutta oikeasti messut on tälle tädille kokonaisuus ja siellä on kiva vaan pyöriä ja katsella. Ihan joka osastolla, siis. Niinpä päätinkin valkata vanhoja messukuvia nostattamaan messufiilistä.

Tästä pääsee katsomaan Messarin sivuille mitä messuilla tarjolla *klik* ja nyt niitä kuvia.

Tämän kaverin olen nähnyt messuilla joka kerta. Sillä on aika iso ääni.


Lilli ja Lyyli

Herppiluola. En tiedä kuka tuolla on, mutta kaunis on kämppä! 

Energiaa ! 
Kissanäyttelyn prenikoita
Haisnäätäjulkkis Miikkis. Miikkis ei taida tällä kertaa olla messuilla, mutta muita näätiä on. Ainakin frettejä.

Käsityöt ei ole pelkkää kudontaa ja langankehräämistä. Se on myös heijastavia lasikoruja ! 
..Kävin ihan vähän vaan vähän Outletexpossa...
Naiset ja kengät. Pakkohan näistä oli innostua.

Kengättömät hepat.
Saa ostaa ja tukea eläinsuojelua, sanoo meidän 3 Rekkujen pelastamaa tyyppiä!
Lähtiskö lypsylle ? 
Kiinostaisiko lähteä ? Viettää vaikka isänpäivä tuolla?
No sitten kannattaa osallistua tähän arvontaan, koska meillä on 2 lippua tarjolla yhdelle !

Osallistumaan pääset jättämällä meille terkut kommenttikenttään. E-mail osoitetta ei tarvi tässä vaiheessa jättää ( mutta tahtoessaan tietty saa jättää), kyselen sen perään sitten arvonnan jälkeen ja lippu lähetetään sinne sitten.
Osallistua saa kuka tahansa eli sinun ei ole pakko olla meidän tilaaja, mutta sitäkin saa kyllä tosi mielellään olla.

Rekkujen kotikissastandillä Vilma. Kissastossa, Vilman kotona on muuten venäjänsinisiä vauvoja tällä hetkellä, käykääpä kurkkaamassa ! 

Arvonta suoritetaan sunnuntaina  5.11 klo 18  ja voittaja ilmoitetaan täällä blogissa.

Lippujen kanssa on myös seuraava tarjous:

LiputKun ostat lippusi verkkokaupasta viimeistään to 9.11., saat sen etuhintaan:
Aikuiset 16 €/hlö
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 10 €/hlö
Lapset (4-6 v.) 5 €/hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 36 


Onnea arvontaan ! 

80 kommenttia:

  1. Mukavaa marraskuuta :)
    Täällä myös odotellaan messuja innokkaasta.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  2. No onpas tämä nyt hankalaa... Valoa pimeyteen ja messuille piti kirjoittaa :D Sinne olisi tarkoitus mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos - valoa varsinkin tarvitaan ;)

      Onnea arvontaan !

      Poista
  3. Suukkoja kaikille sun kissoille ❤ t. Korismutsi & Anna

    VastaaPoista
  4. Mielelläni lähtisin messuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siispä toivottelen Onnea arvontaan !

      Poista
  5. Jaa, jos kokeilisi onneaan kerrankin! ;)

    VastaaPoista
  6. Miikkis ja meidän frettikuusikko jää juu tällä kertaa kotiin, ja mie liityn vapaisiin bloggareihin kiertämään ympäri messualuetta haistellen eläintarvikemarkkinoiden uusia tuulia ja maatilaeläimiä. Ja päädyn todennäköisesti silti frettiständille nunnuttelemaan muiden näätiä, ja miettimään, miksi jätin omat kotiin 😄

    Lippujen arvonnassa miut voi skipata, sillä itsellä on jo sisäänpääsy bloggaajapassin myötä hankittuna, ja avopuoliso kulkee taas eläintentuojan kulkuluvalla, kun hänellä lähtee mukaan herppiosastoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on tiedossa siis todella erillaiset messut :D

      Poista
  7. Heip! Osallistumme arvontaan, koska tarvitsemme avecille lipun! (Pressit pääsee ilmankin, joten jos voitamme, lupaamme antaa toisen lipun jollekulle kommentin jättäneelle ja liputta jääneelle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin osallistutte ja onnea arvontaan !

      Poista
  8. Laps sekä äiti odottaa täällä niin hirmuisesti messuja, että olis kiva jos liput osuis kohilleen tätä kautta! Monena syksynä on käyty eläimiä ihastelemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet on vaan niin ihania :)

      Onnea arvontaan !

      Poista
  9. haluaisin messuille katsomaan eläimiä erityisesti kissoja
    k.hautala@nic.fi

    VastaaPoista
  10. Hep!mukana erityisesti matelijat allergioiden takia, kilppurit ja sammakot varsinkin!/ sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herpit on kyllä kiinnostavia tyyppejä !

      Onnea arvontaan !

      Poista
  11. Kyllä meitä huvittaa ja niinhän me myös lähdetään ;) Eli ei osallistuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No hyvä ! Toivottavasti törmätään siellä :)

      Poista
  12. Messuille olisi päästävä! Siellä on kaikkea ihanaa eläimet ja käsityöt <3 Joten mukana ollaan arvonnassa!

    veera.tuovinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Hyvä juttu ja mielellään lähtisin messuille. pippuri_82(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Messuille mielisin katsomaan pentunäyttelyä <3 jennimaenpaa1@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennut, aivan ! Pakko kanssa nähdä niitä :)

      Onnea arvontaan !

      Poista
  15. Lippu on jo, kiitos Mamman, mut tulin vaan sanomaan, että saatan ihan pikkasen käydä siellä Outletissä, vaikka just kosmetiikkaa en tarviis yhtään lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä!

      MUlla on tänä vuonna kaksi kosmetiikkajoulukalenteria, joten mä EN SAA ostaa mitään meikkejä tänä vuonna....

      Poista
  16. Kovasti tekisi mieli messuille.

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa :) ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukavat messut, ihania eläimiä ja mukavia myyjiä ��

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Messuille on päästävä, tavalla tai toisella 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen sun päättäväisyyttä :)

      Onnea arvontaan !

      Poista
  21. Terkut ja hep!!
    Pahat messut, rahat menee ������

    T. IpanatjaLeena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heihei kaverit :)

      Onnea arvontaan !

      Poista
  22. Mukana arvonnassa,ystävälle yksi lippu toiveena joten toinen jää jakoon vielä !

    VastaaPoista
  23. Oispa kiva voittaa liput, kerrankin ois aikaa kierrellä kunnolla kameran kanssa :)

    VastaaPoista
  24. Olisi ihana saada liput tonne.. kirjamessuilla oli tarkoitus käydä, mutta sairastuin... ja nämä on vielä paremmat messut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. Toivottavasti nyt tärppää !

      Poista
  25. Mukana arvonnassa :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Messuille minäkin haluaisin:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. Osallistun arvontaan. :) k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Olen mukana arvonnassa. kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. mukana arvonnassa:)kiva olisi messuille päästä. leansku@wippies.fi

    VastaaPoista
  30. Kokeilen taas onneani, vaikken koskaan voita mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vähän sama juttu, mutta joskus se vaan voi osua kohdalle. Se voitto.

      Onnea siis arvontaan !

      Poista
  31. Mukana arvonnassa!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  32. terkkuja! ja mukana arvonnassa :-)

    VastaaPoista
  33. Voi olisipa hienoa voittaa arvonnassa, mentäisiin koko perhe viettämään isänpäivää messuille!

    VastaaPoista
  34. Kokeilen minäkin onneani arvontaan! Menen messuille joka tapauksessa kiertelemään avopuolison kanssa, mutta olisihan se mukava voittaa liput, kun rahaa muutenkin palaa karvaturrien tuliaisiin kivasti. ��

    VastaaPoista
  35. Iloisena messuille lähtisin kera innokkaan lapseni. Eerika

    VastaaPoista
  36. Nämä on kyllä parhaat messut! Mun kaksi lempiasiaa yhdistetty, elukat ja käsityöt. Isänpäivänä toivottavasti mennään. :)

    VastaaPoista
  37. Arvaas vaan huvittaisiko, mutta yhä on tuo VÄLIMATKA. :'DD Innolla raporttia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun joku vuosi vaan pitää hoitaa loma messujen aikaan, eikö?

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)