perjantai 10. tammikuuta 2014

Uudet muodot

Madame Mimmi suotuisasti antautui kuvattavaksi, koska onhan Her Royal Highnessin fanikuvat päivitettävä ajanmukaiseksi.
Soukentunut frouva M on edelleen oma itsensä ja hallitsee laumaansa samalla lempeällä otteellaan kuin aina ennenkin.


Her Royal Highness on kovasti mielissään uusista muodoistaan, koska nyt on helppoa olla leikkisä ja toimittaa täti-ihmiselle leikkihiiriä pitkän metsästyksen jälkeen. Pelkkää plussaa näistä miinuksista, siis!



Laihdutus oli meillä yllättävän helppoa. Vähensin kissojen päivittäisestä ruokamäärästä n. 100g märkäruokaa (25 g per kissa),  lihaa saavat edelleen n. 100 g päivässä (per kissa) . Lisäksi vahdimme Mimmin lautasmatkailuja eli muiden lautasia ei enää saa tyhjentää samalla lailla kuin ennen. Tulosta siis saavutettiin, ennen ylipainoinen kissa on nyt normaalipainoinen. Vielä toki voidaan vähän nipistää painosta alaspäin, mutta se on sitten vain hienosäätöä.

Ruokamäärät voi muuten vaikuttaa valtavilta mutta kannattaa muistaa että meidän kissat ei mitään pikkuisia ole vaan painavat  4.5 kilosta  5.6 kiloon.

Tässä vielä Mimmin mitat:                 22.08.2013 : 5.50 kg
                                                              31.12.2013:  5.06 kg

Laihtumisvauhti on ollut siis n. 100 g kuukaudessa, mikä on kissan terveydelle vielä ihan ok.

Olemme kovin, kovin tyytyväisiä.


22 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, hieno saavutus! Laihduttaa pitää meilläkin, Minni on jo liian pulska ven.siniseksi tytöksi. Hieman hankalaa se on kun neiti syö vain raksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Tämän tädin silmään Minni ei voisi paremmalta kyllä näyttää :)

      Poista
  2. Kunnianarvoisa Madame

    On sangen valitettavaa, että teilläkin ihmiset ovat ryhtyneet säännöstelyyn ja siksi olette päässeet hupenemaan. Meillä on tehty samoin. Lisäksi on perin kummallista, että palveluskunta ottaa valtuuden päättää näistä asioista. Suosittelen, jos Teidän Korkeutenne sallii, tarkkailemaan jatkossa annoskokoa, jotta yllämainittu hupeneminen ei pääse jatkumaan liiaksi. On toki kevyempi olo ja jaksaa paremmin nyt, mutta koska palvelusväkemme ovat vajavaisia, he voivat mennä säännöstelyssään liian pitkälle, joka taas kävisi väsyttäväksi! Pysyköön siis kissan muodot sopivan pehmeinä ja älköön heltta takajalkojen edestä kadotko!

    Kunnioittavasti
    Friede

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa Friede

      Olette täysin oikeassa. Harmittavaa, miten teillä myös ihmiset pyrkivät ottamaan valtaa rajoittamalla ruokailua. Koittakaa kestää arvoisa Friede, mutta muistakaa nauttia mahdottomuuksistanne sen hetken kun ravintorajoitukset on päällä ja askel keveämpi!

      Ystävällisin terveisin,
      Madame Mimmi

      Poista
  3. Hoikennus on saavutus! Rouva on kovin kaunis, kuten aina. Mie taas yritän että hra Harmaa ei lihoisi yhtään mutta vaikee sekin on kun se kiljuu nameja ja ruokaa vähän väliä. "no ihan MUUTAMA raksu vaan." Joojoo ihan kuin en tietäisi jo itestäni, mihin muutama riksu tai raksu johtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan meillä on kumminkin helpompi vahtia toisen syömisiä kun kaikki saa samaan aikaa ruokansa ja riittää kun katsoo ettei toinen kipitä syömään toisten jämiä.

      Toisaalta, jos Madamelle raksut maistuisi olisi tilanne varmaan ihan toinen.

      Poista
  4. Hieno suoritus sekä Täti-ihmiseltä, että Madame Mimmiltä, onnittelut!
    Ja ihanat kuvat ♥.

    VastaaPoista
  5. Madame Mimmi on niin kaunis, ja pieni hoikkuus pukee häntä enstisestäänkin. Meillä ei onneksi ole ongelmia dieettien kanssa, sillä Minttu on luonut itse hyytelö-nimisen dieetin. Siinä lipaistaan omalta lautaselta hyytelöt ja siirrytään Pepin lautaselle ja viedään nekin hyytelöt, sen jälkeen kulutetaan runsaasti kaloreita peseytymiseen jonka jälkeen on aika kauneusunien lämpömaton päällä. tuloksena pysyvä 4,2kg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin on kyllä Minttu keveä ja ovela. Ja kaunis kanssa kuin mikä !

      Mä olen huomannut, että täälläkin kaikki suosii hyytelö-diettiä mutta mättävät sentään kiinteätkin ruuat sisuksiin :) Rapsuja sinne molemmille kaunokaisille ♥.

      Poista
  6. Onnittelut! Painonpudotus on vaativa ja pitkäkestoinen laji. Toivottavasti tulokset ovat pysyviä.

    Ps. Madame uusine muotoinen näyttää tooodella hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapainoilu on kyllä vaativa laji ja yritämme kovasti pitää saavutetut muodot.

      Madame on kovasti otettu kehuista ♥.

      Poista
  7. Mauuu! Näytät todella hyvältä! Vaikka hyvältä näytit toki aiemminkin ;)

    Ootellaanks me nyt niitä "Ennen oli kyl paljon parempi" ja "Liian laiha" kommentteja mitä satelee aina ihmistenkin laihdutuskuvajutskiin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurrrrr ! Sisin merkitsee kuitenkin eniten mutta dääm - Tämä kisu on HOT uusissa muodoissaan :)

      Toistaiseksi on kaikki kommentit ollut kovin maltillisia, missähän vika?

      Poista
  8. Hieno saavutus! Me kävimme lääkärillä varmana siitä, että paino on vähintään sama kuin edelliskäynnillä, mahdollisesti pudonnutkin. Mutta ei, paino oli 4,1 kiloa eikä koskaan oltu neljässä kilossa käyty. Hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Mutta hei, meidän laumaan verrattuna Mindy on kevein !

      Poista
  9. Onnittelut niin Madamelle kuin Täti-ihmisellekin!

    VastaaPoista
  10. HRH on ehto soma myös entisestään tiivistettynä :) Kissojen painonhallinta on taitolaji etenkin useamman kissan kanssa eläessä. Onnittelut Täti-ihmiselle menestyksekkäästä kuppijonglöörauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme nöyrimmin !

      Haaste on vasta alkamassa ja kuppijonglöörauksen ammattitutkinnossa ollaan vasta ihan alkumetreilla ;)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)